
Thaimaa
sijaitsee Kaakkois-Aasiassa. Niemimaa ulottuu vuoristoisesta
pohjoisesta Menamin ja Khoratin tasankojen yli pitkälle
etelään Malakan niemimaalle. Lännessä rajanaapurina on Myanmar,
pohjoisessa ja
koillisessa Laos, kaakossa Kambodza ja etelässä Malesia.
Thaimaan pinta-ala on 515.000 km2, mikä koostuu maantieteellisesti erillään olevista alueista. Pohjoinen Thaimaa on metsäistä ja vuoristoista, keskeistä tasankoa kattaa laajat riisiviljelmät, koillinen tasanko on puolikuivaa maanviljelysaluetta ja eteläinen osa trooppisia saaria ja pitkää rantalinjaa. Yleisimmät puulajit ovat palmu ja bambu. Tärkein viljelyskasvi on riisi ja muita tärkeitä viljelyskasveja ovat maissi, sokeriruoko, tapioka, puuvilla, soijapapu ja erilaiset hedelmät.
Valtaosa n. 63,5-miljoonaisesta väestöstä kuuluu thai- tai khmer-kansoihin. Suurimman vähemmistön muodostaa 8 miljoonaa kiinalaista. He asuvat pääosin kaupungeissa ja hallitsevat maan liike-elämää. Toinen tärkeä vähemmistökansa on intialaiset. Thaimaalaisista noin 95 % on buddhalaisia. Suurimman uskonnollisen vähemmistön muodostaa 2 miljoonaa muslimia. He asuvat pääosin maan eteläosassa.
Thaimaa on parlamentaarinen kuningaskunta, joka on jakautunut 76 provinssiin. Hänen majesteettiinsa kuningas Bhumibol Adulyadei (kuningas Rama IX) on ollut valtaistuimella vuodesta 1946. Hän on maailmassa pisimpään yhtäjaksoisesti hallinnut monarkki.
Thaimaan rahayksikkö on baht (THB), mikä on n. 0,03 euroa eli 10 euroa on n. 400 THB elokuussa 2010.